Väkälangat

<  Esteettiset hoidot Väkälankakohotus

Väkälangat kohottavat piirteitä

 

Väkälankakohotus on vaihtoehto heille, jotka eivät halua kirurgisia toimenpiteitä. 

Väkälankakohotuksella voidaan hoitaa kaulaa, leukalinjaa, keskikasvoja ja otsan aluetta. Väkälankakohotuksessa käytetään kirurgista lankaa, jonka pienet ulokkeet ns. väkäset tarttuvat kiinni ihonalaiskudokseen ja saavat aikaan kohotusvaikutuksen. Langan materiaali on polydioksanonia, jonka absorboituminen ihonalaiskudokseen kestää 6-12 kuukautta. Tilalle jää oman elimistön muodostama kollageenitukiverkko, joka säilyy noin 2 vuoden ajan. Huomioitavaa on, että kollageenin uudismuodostus on ikä- ja elintapariippuvaista.

Väkälankakohotus suositellaan uusimaan puolen vuoden kuluttua lopputuloksen ylläpitämiseksi.

  • 3 hoitokertaa 
  • 6 kuukauden välein

Lopulliset hoitotulokset ovat yksilöllisiä, sillä ne perustuvat asiakkaan omaan
aineenvaihduntaan ja kollageenintuotantoon. Langat sulavat kudokseen 6 – 12 kuukauden kuluessa riippuen käytettävien lankojen paksuudesta. Tilalle jää elimistön muodostama kollageeniverkko.

 

Este hoidolle:

  • aktiivinen herpes
  • hoidettavan alueen infektio
  • erityisen ohut iho
  • taipumis hypertrofisiin arpiin tai keloidiin

Kotihoito-ohje

  • Väkälankakohotuksen jälkeen on vältettävä ponnisteluja ja kasvojen alueen kiristystä viikon ajan hoidosta. 
  • Suojalaput saavat olla paikallaan iltaan asti tai niin kauan kuin ne pysyvät. Illalla voit halutessasi käydä suihkussa ja irrottaa suojateipit. 
  • Pidä pistoskohdat puhtaana 3 vrk ajan. Rasvaa puhtain käsin Bepanthen-voiteella. Mikäli pistoskohdan ympärillä esiintyy punoitusta, voit käyttää Basibact-voiteella.
  • Ensimmäisen vuorokauden ajan voit hautoa hoidettua aluetta kylmällä muutaman minuutin ajan 5 kertaa päivässä, mikäli haluat hoitaa turvotusta ja mahdollista  mustelmaa. Laita ihon ja kylmähauteen väliin esimerkiksi puhdas käsipaperi infektioiden ja kylmävaurioiden välttämiseksi.
  • Mahdollisiin mustelmiin voit käyttää mustelmaa hajottavaa Hirudoid Forte -voidetta. 
  • Vältä kasvojen hankaavaa liikettä. Pese ja rasvaa kasvoja yläviistoon suuntautuvin liikkein. 
  • Vältä saunaa ja hikiliikuntaa 3 vrk ajan. 
  • Vältä kasvojen ääriliikkeitä 1 viikon ajan hoidosta.
  • Langat voivat näkyä iholla 1-4kk ajan ennen kuin ne ovat alkaneet sulaa. Lankojen kokonaissulamisaika on 6-12 kk.
  • Lankahoidon komplikaationa voi olla sisäänmenoaukon tulehtuminen, siksi puhtaana pito ja ainoastaan puhtain käsin koskettelu on tärkeää. Ota yhteyttä hoitajaasi, mikä jokin asia huolettaa sinua hoidon jälkeen. Voit myös varata jälkikontrolliajan 2vk hoidosta.
  • Yhden alueen väkälankakohotukseen suositellaan kolme hoitoa puolen vuoden välein.